Hengissa ollaan, nippa nappa!

Olen talla hetkella Tyynen Valtameren rannalla, Puerto Escondidossa. Ilman kosteus on 500% tai jotain ja asteita on kolmisenkymmenta, varjossa, auringossa varmaan tuplasti. En ole ehtinyt viela kirjoittamaan mitaan, tiukan ohjelman takia, mutta parempi myohaan...

OK, aloitetaan alusta. En aio kirjoittaa suomalaisia vokaaleja, niita pilkkusellaisia, vaan kirjoitan a ja o. Siihen tottuu vahitellen... Laitan linkkeja ja selityksia sitten myohemmin, ja kuvia, nyt haluan vain paasta suurinpiirtein ajantasalle. Matka sujui mutkitta ja perille saavuttiin aikataulun mukaan. Hauskin tulli, muuten, minka olen koskaan nahnyt. Ohi kulkiessa kaikki painoivat vuorotellen vihreaa nappia ja silla siisti. Hehehe!

On olemassa kolme Meksikoa: maa, osavaltio ja paakaupunki, jota myos sanotaan DF´ksi (Distrito Federal). Kaupunki on mahtavan suuri ja vaikka olimme siella paivan kauemmin kuin alkuperainen suunnitelma oli (melkein koko ryhma oli sairas, paitsi mina... minulle tuli tauti vasta paivaa myohemmin), ehdimme tutustumaan maailman toiseksi suurimpaan kaupunkiin kovasti pintapuolisesti.

Ai, mitako ehdin nahda ja kokea? Vaikka mita! Olen syonyt tyypillista mexikolaista aamiaista (munakokkelia missa on chilia, sipulia ja tomaattia plus papuja ja maitokahvia, mika on joissakin paikoissa oikein hyvaa mutta yleensa ei) ja muuta hyvaa paikallista ruokaa, kaynyt antropologisessa museossa (se oli aivan fantastinen ja menen sinne uudemman kerran ennen kotiin lahtoa, koska muutamassa tunnissa ei ehtinyt kovin paljon - ja myos Frida-museoon), nahnyt voladores (suurinpiirtein mexikolainen bungy jump), kaynyt Teotihuacánissa, missa ovat kuuluisat auringon ja kuun pyramidit (kiipesin melkein ylos asti ensin mainittuun, joka on korkeampi... kunnes kaide loppui ja korkean paikan kammo voitti), nahnyt mariachi-soittajia (paikallisia muusikoita, joilla on mustat kiiltavat vaatteet) Pza Garibaldilla, Pza de las Tres Culturas, yliopistioalue (noin 360 000 oppilasta!!!), leikkinyt turistia picnicilla Choximilcon riippuvassa puutarhassa, ostanut pienen tulivuorikivesta tehdyn esineen ja muita muistoja, unohtanut kamerani yhden museon vessan (olen ainakin yhta hajamielinen kuin ennen; sain kameran takaisin kuin ihmeen kautta, vaikka siella oli kaynyt porukkaa pilvin pimein minun jalkeeni!), kannustanut Meksikoa kun pelasivat (ja havisivat 2-1) Argentiinaa vastaan, maistanut tequilaa ja pulquea, ostanut kirjan Benito Juárezista (1. meksikolainen presidentti, joka oli intiaani), ihaillut Diego Riveran maalauksia, kaynyt katedraalissa ja muissa mielenkiintoisissa rakennuksissa, syonyt guacamolea kattoterassilla. Kaikki tama siis paakaupungissa... ja lopuksi ehka kaikkein mielenkiintoisin tapahtuma: ottanut osaa kokoukseen, jonka jarjesti opettajien paikallisjarjesto. Protestoivat opettajien alhaisia palkkoja ja huonoja tyoolosuhteita, ja poliisivakivaltaa vastaan Oaxacassa ja muualla. Saimme kuulla jarkyttavia tarinoita pahoinpidellyista ja raiskatuista naisista, mutta myos upeiden esiintyjien kaunista musiikkia. Kokouksessa olivat myos Alexis´n sisar ja aiti. Han kuoli, ainoastaan 20-vuotiaana, kun poliisit ampuivat mielenosoittajia kumikuulilla Atencossa.

Ennen kokousta kiersi huhu, etta Subcomandante Marcos ehka saattaisi osallistua kokoukseen, mutta ei sita kukaan tosissaan uskonut... kunnes han tuli sisaan muutaman miehen saattamana ja istui ensimmaiselle penkkiriville ihan minun eteeni! Sain nipistaa itseani muutaman kerran, enka sittenkaan meinannut uskoa etta se oli totta! Yleisosta kuului syva huokaus ja sitten raivoisat taputukset. Kaikki olivat mykistyneita! Monet kavivat pyytamassa nimikirjoituksen, mutta mina otin kuvia ja kuuntelin haltioissani pitkaa ja vaikuttavaa puhetta. Monilla oli kyyneleet silmissa! Tosiaan epatodellista. Mina ja "el Sub" laulettiin yhdessa "El pueblo unido jamás será vencido"... sita en varmaan koskaan unohda.

Meksiko Citysta matkustimme Oaxacaan, missa oli aika rauhatonta mielenosoitusten takia. Aluksi oli kysymys opettajien palkoista jne, mutta siita tulikin poliittinen asia. Jo silloin kun me olimme siella, huhuttiin etta poliisi ja sotilaat suunnittelevat akkirynnakkoa, mutta onneksi ei mitaan tapahtunut. Eivat ehka uskalla, kun kohta, 2/7, on vaalit ja asia saisi liikaa huomiota. Paikalle keraantyi aina vain lisaa ihmisia ja heita oli lopulta joka paikassa makailemassa kaduilla ja toreilla. Oaxacasta kavimme Monte Albánin raunioilla (zapotecas) ja kasityolaiskylissa Arrazola (ostin alebrijes = puuesinenita copal-puusta) ja San Bartolo seka katsomassa maailman suurinta puuta (ei ole nyt mittoja, mutta suuri se oli, El Tule). Meilla oli oppaana 8-vuotias Mario (uniformussa), joka on mallioppilas koulussa ja saa siksi opastaa turisteja iltapaivisin ja tienata vahan rahaa. Han osoitteli peililla heijastuksia puuhun ja naytti erilaisia "kuvia" ... seka espanjaksi etta englanniksi - ja sanoi joka kerta peraan: "Diid youu seee?".

Eilen tulin siis Puerto Escondidoon ja sain uida ensimmaisen kerran, ei meressa kuitenkaan, koska edellisena paivana oli 8 metria korkeita aaltoja ja tanaankin on viela punainen lippu. Oven ulkopuolella oleva pieni uima-allas on ihan passeli. ;D Huomenna jatkuu matka Chiapasiin. Ollaan kuulolla.