Bussimatka (Santiago de) Querétaroon meni ilman mitään suurempia kommelluksia. Sain vieruskaverikseni epätavallisen puheliaan tädin, joka pölötti pojanpojastaan joka asui Cincinnatissa ja pojastaan jolla oli tehdas ja joka oli tarjonnut hänelle matkan Kuubaan ja joka oli ajanut moottoripyörällä Alaskaan ja joka ei koskaan kuskannut häntä vaan hän sai kulkea bussilla ja toisesta pojasta joka oli lääkäri Chiapasissa ja äidistä joka oli yli 90-vuotias ja ja ja... siitä ei tullut loppua ollenkaan. Se taisi olla molemmin puolin sellainen kulttuurishokki , vai mikä sen nimi nyt on? Hän kysyi minulta muutamaan otteeseen häiritsikö kun hän puhui niin paljon ja sanoi että tekee sen siksi "etten minä sano mitään". Meikäläinen on kasvatettu olemaan keskeyttämättä ja hän jatkoi jatkamistaan epätoivon vallassa ettei vaan tulisi hiljaista! Se oli aika koomista. Puolessa matkassa hän jäi pois autosta ja minä sain keskittyä Bimbo-sämpylääni (se + juoma ja pieni pussi japanilaisia pähkinöitä sisältyy lipun hintaan paremmissa busseissa) ja valokuvaamiseen auton ikkunasta, mikä ei onnistunut kovin hyvin mutta sainpahan kuvan sellaisesta mustasta metallisesta härästä, kaukaa mutta kumminkin.
Meksikolainen ajantaju tai -lasku on vähän erilainen kuin meillä Pohjoismaissa. Kun ostin bussilippuja Taxcossa sain tietää että matka Cuernavacasta (missä minun piti vaihtaa) Querétaroon kestää noin 3-4 tuntia (sekin oli aika hataraa). OK, varasin huoneen Hotelli Hidalgosta ja ilmoitin että tulen kuuden maissa illalla. Kun vihdoin viimein pääsin perille (matkakeskus on usein 5-6 kilometrin päässä keskustasta) oli kello jo puoli kahdeksan ja huoneeni oli annettu toiselle kymmenen minuuttia aikaisemmin. Oli turistisesongin alku joten huoneista oli kysyntää, ainakin suosituimmista mitkä ovat hyvällä paikalla eivätkä turhan kalliita. Onnekseni mies vastaanotossa auttoi minua hankkimaan uuden huoneen, vielä samasta korttelista. Ei olisi ollut hauska ravata ympäri kaupunkia, tai edes ajaa taksilla ympäri kaupunkia, kaikkien tavaroitten kanssa siinä kaatosateessa. Se koetteli aivan riittävästi hermojani kun kävellessäni sandaaleissa märällä jalkakäytävällä liukastuin ja heitin pienen voltin. Mahtoi olla näky! Laskeuduin onneksi toisen reppuni päälle enkä satuttanut itseäni pahemmin... paitsi nilkan tietysti. Kuten tavallista! Monta ihmistä ryntäsi apuun ja halusi nostaa minut tolpilleni ihmetellen kuinka siinä kävi. Silloin tunsin itseni kovasti suomalaiseksi... olin tosi nolona ja halusin pystyyn niin pian kuin mahdollista: "Ei tässä mitään hätää!" Ja eihän siinä oikeastaan ollutkaan, olin enimmäkseen litimärkä kuin uitettu kissa ja muuten surkea.
Hotelli San Agustín ei ollut ollenkaan yhtä kiva kuin hotelli Hidalgo, mutta ihan ok, Läs och Res-standardia voisi sanoa. Kaikki tärkein oli: hyvä suihku mistä tuli lämmintä vettä ja suht koht hyvä sänky. Sain vielä pyydettyäni ylimääräisen lukulampun koska huone oli aika pimeä. En ollut syönyt mitään koko päivänä, niinpä lähdin Café St. Thomasiin cappuccinolle ja söin tortan (voileipä meksikolaisittain) missä oli juustoa ja vähän salaattia. Tarjoilija näki että selasin matkaopasta ja tarjoutui heti auttamaan jos hain jotain paikkaa. Minä nauroin ja sanoin että olen ollut kaupungissa vasta tasan puoli tuntia enkä löydä vielä mitään.
Siihen tuli muutos seuraavana päivänä. Söin ensin erittäin hyvän aamiaisen Café del Fondossa Pino Suarez 9´ssä (omalla kadullani; siellä oli toinenkin kahvila missä oli aivan ihana kahvi, nimittäin Bisquet Querétaro) ja sitten hippulat vinkumaan. Päätin tehdä nopean version "Querétaro Ympäri"-ohjelmasta "à la Johanna", koska olin menossa Guajajuatoon jo seuraavana päivänä. Näin jälkeenpäin voin todeta, että olisi pitänyt jäädä pidempään, vähintään yhdeksi päiväksi. Pidin tosiaan Querétarosta ja olisin voinut viettää siellä muutaman kuukauden vaikka opiskellen espanjaa kuten moni muuu tekee. Ja olihan se historiallista seutua. Kaupungilla on keskeinen asema Meksikon historiassa ja siitä tuli osa Unescon maailmanperintöä 1996.
Querétarossa asuu lähes 600 000 asukasta, mutta se tuntuu silti melkein pikkukaupungilta ja on erittäin puhdas ollakseen Latinalaisessa Amerikassa. Siellä on paljon muistomerkkejä siirtomaa-ajalta, andadores (kävelykatuja), akvedukteja, luostareita ja temppeleitä ja kauniita puistoja kuten Jardín Zenea tai mahtava Alameda Hidalgo (álamo tarkoittaa poppelia ja Miguel Hidalgohan on itsenäisyystaistelija), minne monet kaupunkilaiset menevät eväineen sunnuntairetkelle, hölkkäämään tai muuten vaan kävelylle ja seurustelemaan ystäviensä kanssa. Kaduilla ja toreilla näkee usein intiaaninaisia ja -lapsia (otomí-intiaanit ovat asuneet täällä 1400-luvulta) myymässä tyypillisiä resunukkeja tai kauniita värikkäitä kankaita.
Vietin muutaman tunnin Museo Regionalissa ja sain tietää lisää alkuperäisväestöstä, espanjalaisvalloituksesta ja itsenäisyysliikkeestä. Kävin myös opastetulla käynnilla Santa Cruz-luostarissa, missä Keisari Maximilianilla oli päämaja 1800-luvun lopulla. Opas kertoi pensaasta jossa oli suuret terävät ristinmuotoiset piikit (näin sen myös). Legendan mukaan se oli alkanut kasvaa kävelykepistä, eikä toista samanlaista löydy mistään muualta.
Doña Josefa Ortiz, toiselta nimeltään la Corregidora, mikä tarkoittaa jonkun tyyppistä valtion virkamiestä (hänen miehensä ammatti) oli aikanaan tärkeä henkilö Querétarossa. Hänen talossaan Hidalgo ja muut vallankumoukselliset pitivät salaisia kokouksiaan. Kun salajuoni paljastui, la Corregidoran sanotaan pelastaneen ystävänsä lukitsemalla ovi ja kuiskaamalla avaimenreiästä kumppanilleen että tämä kiirehtisi viemään viestin kriisitilanteesta Hidalgolle. Tämän jälkeen kuultiin Hidalgon kuuluisa El Grito de Dolores: "¡Viva México!, ¡Viva la Virgen de Gudalupe! ¡Mueran los Gachupines!" (Huuto Doloresin kylässä: "Eläköön Meksiko! Eläköön Guadalupen Neitsyt! Kuolema Gapuchineille! = espanjalaisille), joka oli lähtölaukaus itsenäisyystaistelulle. La Corregidoran mukaan on nimetty katu, hänellä on muistomerkki omalla torillaan ja mausoleumi akveduktien lähellä (kannattaa käydä!).
Kun kävelin kaupungilla satuin näkemään Adeccon konttorin (reppufirma, mikä toimii myös Suomessa). Oli erittäin mielenkiintoista lukea "Avoimia työpaikkoja" mitkä näkyivät ikkunassa. Totesin nopeasti ettei minulla olisi minkäänlaisia mahdollisuuksia saada töitä täältä. Ensinnäkin kaikissa ilmoituksissa oli vaatimus "buena presentación". En tiedä aivan tarkkaan mitä se pitää sisällään, mutta tarkoittaa suurinpiirtein miellyttävää ulkomuotoa (käyttäytymistä, vaikutelmaa... ei ihan, mutten keksi juuri nyt sen parempaa sanaa). Toisekseen olen jo aivan liian vanha ja sukupuolikin on väärä jos meinaa päästä jonkunlaisille palkoille. Meksikon palkkataso ovat erittäin alhainen verrattuna myös muuhun Latinalaiseen Amerikkaan: vain Hondurasissa, Boliviassa sekä El Salvadorissa on matalammat palkat aivan uuden tutkimuksen mukaan joka julkaistiin La Jornadassa. Meksikon peso on noin 0,70 €.
Seuraavat paikat olivat vapaina:
Konttoriapulainen, 18-35 vuotta, palkka 3700 pesoa
Teknikko (jääkaappi), palkka 4700 pesoa
Autonkuljettaja, 5500 pesoa
Kassa, 18-27 vuotta, palkka 2500 pesoa + bonus
Myyjä, palkka 2700 pesoa
Tietokoneteknikko, miel. mies, 25-30 vuotta, palkka 7000 pesoa
Pankkivirkailija, 20-27 vuotta, palkka 4400 pesoa
Insinööri, pitää olla mies, 28-40 vuotta, palkka 12000 pesoa
Rakennusinsinööri, pitää olla mies, 28-50 vuotta, palkka 16000 pesoa
Meksikolainen ajantaju tai -lasku on vähän erilainen kuin meillä Pohjoismaissa. Kun ostin bussilippuja Taxcossa sain tietää että matka Cuernavacasta (missä minun piti vaihtaa) Querétaroon kestää noin 3-4 tuntia (sekin oli aika hataraa). OK, varasin huoneen Hotelli Hidalgosta ja ilmoitin että tulen kuuden maissa illalla. Kun vihdoin viimein pääsin perille (matkakeskus on usein 5-6 kilometrin päässä keskustasta) oli kello jo puoli kahdeksan ja huoneeni oli annettu toiselle kymmenen minuuttia aikaisemmin. Oli turistisesongin alku joten huoneista oli kysyntää, ainakin suosituimmista mitkä ovat hyvällä paikalla eivätkä turhan kalliita. Onnekseni mies vastaanotossa auttoi minua hankkimaan uuden huoneen, vielä samasta korttelista. Ei olisi ollut hauska ravata ympäri kaupunkia, tai edes ajaa taksilla ympäri kaupunkia, kaikkien tavaroitten kanssa siinä kaatosateessa. Se koetteli aivan riittävästi hermojani kun kävellessäni sandaaleissa märällä jalkakäytävällä liukastuin ja heitin pienen voltin. Mahtoi olla näky! Laskeuduin onneksi toisen reppuni päälle enkä satuttanut itseäni pahemmin... paitsi nilkan tietysti. Kuten tavallista! Monta ihmistä ryntäsi apuun ja halusi nostaa minut tolpilleni ihmetellen kuinka siinä kävi. Silloin tunsin itseni kovasti suomalaiseksi... olin tosi nolona ja halusin pystyyn niin pian kuin mahdollista: "Ei tässä mitään hätää!" Ja eihän siinä oikeastaan ollutkaan, olin enimmäkseen litimärkä kuin uitettu kissa ja muuten surkea.
Hotelli San Agustín ei ollut ollenkaan yhtä kiva kuin hotelli Hidalgo, mutta ihan ok, Läs och Res-standardia voisi sanoa. Kaikki tärkein oli: hyvä suihku mistä tuli lämmintä vettä ja suht koht hyvä sänky. Sain vielä pyydettyäni ylimääräisen lukulampun koska huone oli aika pimeä. En ollut syönyt mitään koko päivänä, niinpä lähdin Café St. Thomasiin cappuccinolle ja söin tortan (voileipä meksikolaisittain) missä oli juustoa ja vähän salaattia. Tarjoilija näki että selasin matkaopasta ja tarjoutui heti auttamaan jos hain jotain paikkaa. Minä nauroin ja sanoin että olen ollut kaupungissa vasta tasan puoli tuntia enkä löydä vielä mitään.
Siihen tuli muutos seuraavana päivänä. Söin ensin erittäin hyvän aamiaisen Café del Fondossa Pino Suarez 9´ssä (omalla kadullani; siellä oli toinenkin kahvila missä oli aivan ihana kahvi, nimittäin Bisquet Querétaro) ja sitten hippulat vinkumaan. Päätin tehdä nopean version "Querétaro Ympäri"-ohjelmasta "à la Johanna", koska olin menossa Guajajuatoon jo seuraavana päivänä. Näin jälkeenpäin voin todeta, että olisi pitänyt jäädä pidempään, vähintään yhdeksi päiväksi. Pidin tosiaan Querétarosta ja olisin voinut viettää siellä muutaman kuukauden vaikka opiskellen espanjaa kuten moni muuu tekee. Ja olihan se historiallista seutua. Kaupungilla on keskeinen asema Meksikon historiassa ja siitä tuli osa Unescon maailmanperintöä 1996.
Querétarossa asuu lähes 600 000 asukasta, mutta se tuntuu silti melkein pikkukaupungilta ja on erittäin puhdas ollakseen Latinalaisessa Amerikassa. Siellä on paljon muistomerkkejä siirtomaa-ajalta, andadores (kävelykatuja), akvedukteja, luostareita ja temppeleitä ja kauniita puistoja kuten Jardín Zenea tai mahtava Alameda Hidalgo (álamo tarkoittaa poppelia ja Miguel Hidalgohan on itsenäisyystaistelija), minne monet kaupunkilaiset menevät eväineen sunnuntairetkelle, hölkkäämään tai muuten vaan kävelylle ja seurustelemaan ystäviensä kanssa. Kaduilla ja toreilla näkee usein intiaaninaisia ja -lapsia (otomí-intiaanit ovat asuneet täällä 1400-luvulta) myymässä tyypillisiä resunukkeja tai kauniita värikkäitä kankaita.
Vietin muutaman tunnin Museo Regionalissa ja sain tietää lisää alkuperäisväestöstä, espanjalaisvalloituksesta ja itsenäisyysliikkeestä. Kävin myös opastetulla käynnilla Santa Cruz-luostarissa, missä Keisari Maximilianilla oli päämaja 1800-luvun lopulla. Opas kertoi pensaasta jossa oli suuret terävät ristinmuotoiset piikit (näin sen myös). Legendan mukaan se oli alkanut kasvaa kävelykepistä, eikä toista samanlaista löydy mistään muualta.
Doña Josefa Ortiz, toiselta nimeltään la Corregidora, mikä tarkoittaa jonkun tyyppistä valtion virkamiestä (hänen miehensä ammatti) oli aikanaan tärkeä henkilö Querétarossa. Hänen talossaan Hidalgo ja muut vallankumoukselliset pitivät salaisia kokouksiaan. Kun salajuoni paljastui, la Corregidoran sanotaan pelastaneen ystävänsä lukitsemalla ovi ja kuiskaamalla avaimenreiästä kumppanilleen että tämä kiirehtisi viemään viestin kriisitilanteesta Hidalgolle. Tämän jälkeen kuultiin Hidalgon kuuluisa El Grito de Dolores: "¡Viva México!, ¡Viva la Virgen de Gudalupe! ¡Mueran los Gachupines!" (Huuto Doloresin kylässä: "Eläköön Meksiko! Eläköön Guadalupen Neitsyt! Kuolema Gapuchineille! = espanjalaisille), joka oli lähtölaukaus itsenäisyystaistelulle. La Corregidoran mukaan on nimetty katu, hänellä on muistomerkki omalla torillaan ja mausoleumi akveduktien lähellä (kannattaa käydä!).
Kun kävelin kaupungilla satuin näkemään Adeccon konttorin (reppufirma, mikä toimii myös Suomessa). Oli erittäin mielenkiintoista lukea "Avoimia työpaikkoja" mitkä näkyivät ikkunassa. Totesin nopeasti ettei minulla olisi minkäänlaisia mahdollisuuksia saada töitä täältä. Ensinnäkin kaikissa ilmoituksissa oli vaatimus "buena presentación". En tiedä aivan tarkkaan mitä se pitää sisällään, mutta tarkoittaa suurinpiirtein miellyttävää ulkomuotoa (käyttäytymistä, vaikutelmaa... ei ihan, mutten keksi juuri nyt sen parempaa sanaa). Toisekseen olen jo aivan liian vanha ja sukupuolikin on väärä jos meinaa päästä jonkunlaisille palkoille. Meksikon palkkataso ovat erittäin alhainen verrattuna myös muuhun Latinalaiseen Amerikkaan: vain Hondurasissa, Boliviassa sekä El Salvadorissa on matalammat palkat aivan uuden tutkimuksen mukaan joka julkaistiin La Jornadassa. Meksikon peso on noin 0,70 €.
Seuraavat paikat olivat vapaina:
Konttoriapulainen, 18-35 vuotta, palkka 3700 pesoa
Teknikko (jääkaappi), palkka 4700 pesoa
Autonkuljettaja, 5500 pesoa
Kassa, 18-27 vuotta, palkka 2500 pesoa + bonus
Myyjä, palkka 2700 pesoa
Tietokoneteknikko, miel. mies, 25-30 vuotta, palkka 7000 pesoa
Pankkivirkailija, 20-27 vuotta, palkka 4400 pesoa
Insinööri, pitää olla mies, 28-40 vuotta, palkka 12000 pesoa
Rakennusinsinööri, pitää olla mies, 28-50 vuotta, palkka 16000 pesoa
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar