minulla oli kirjeenvaihtokaveri, Lutz Puttrich, Potsdamerstrassella Berliinissa. Han muutti Rostockiin ja pestautui rahtilaivalle toihin kun tuli taysi-ikaiseksi. Jonkin ajan kuluttua sain hanelta kortin Veracruzista, missa han oli mennyt maihin. Sen kortin luin monta kertaa ja mietin itsekseni, milta tuntuisi matkustaa maailman toiselle puolelle. Jos joku olisi sanonut, etta itse tulen joku paiva seisomaan samassa satamassa ja kavelemaan el Paseo del Malecónia pitkin katselemassa laivoja, olisin vain pudistanut paatani ja nauranut. Veracruz oli erittain positiivinen yllatys ja paatimme jaada maanantaihin asti.Hotelli Colonial oli ehka vahan hienompi kuin olimme ajatelleet, mutta oli mukavaa asua aivan Zócalolla (meksikolaisia paatoreja kutsutaaan oman nimensa lisaksi myos zócaloksi... en muista olenko maininnut sen ennen) suuressa huoneessa kuudennessa kerroksessa, mista oli nakoala satamaan ja merelle, kaksi hienoa terassia (voi ottaa vaikka aurinkoa, mita emme tosin tehneet) ja uima-allas toisessa kerroksessa. Sita kayttivat enimmakseen lapsiperheet, eika se muutenkaan houkutellut meita. Lonely Planetin mukaan henkilokunta on toykeaa ja valinpitamatonta, mutta siita emme tosiaankaan ole samaa mielta. Painvastoin he olivat aina iloisia ja ystavallisia ja tosi avuliaita.
Lauantai-iltana olimme ulkona kavelylla, enimmakseen Zócalon lahistolla, koska emme olleet tutustuneet kaupunkiin viela. Sunnuntaina kavelimme Malecónia pitkin (siis satamassa rantakatua pitkin) ja kavimme kahvilla satamakahvilassa. Alkoi sataa kaatamalla! Sade ei nayttanyt loppuvan ollenkaan niin tulimme taksilla kotiin... mika oli virhe tietysti... se oli vain sellainen tyypillinen iltapaivakuuro. Hetki sitten aivan harmaa ja pilvinen taivas alkoi rakoilla ja aurinko tuli esiin. Tosiaan tavallista nailla leveysasteilla. Kyllahan minun pitaisi jo tietaa etta taalla saa vaihtelee paljon yhtena ja samana paivana. Jatkoimme kaupunkikierrosta, kavimme markkinoilla ja kahvilla vanhassa (vuodelta 1824) hienossa kahvilassa: el Gran Café de la Parroquía. Sen edeltajan perusti espanjalainen leipuri nimelta Don Pepé. Ihanaa kahvia ja espanjalainen perunamunakas aamiaiseksi oli muy rico! Ei tosiaan haveta yhtaan tilata espanjalaista ruokaa, kun olen syonyt huevos revueltos a la mexicana con frijoles (munakokkelia missa on sipulia tomaattia ja chilia plus papuja ja juustoa) aina kun vatsa vaan on kestanyt!
Zócalolla oli illalla tanssi- ja musiikkiesityksia (perinteisia meksikolaisia kansantansseja ja upeita kansallispukuja) ja me olimme tietysti myos siella katsomassa. Kivaa kun on niin paljon ihmisia liikkeella iltaisin, varsinkin Zócalolla, hyva kun sekaan sopii. Jos haluaa olla rauhallisessa paikassa niin kannattaa pysya sielta kaukana, koska siella on tosiaan paljon menoa ja metelia, marimba-musiikkia, mariacheja ja muita muusikkoja jotka soittavat ravintoloiden asiakkaille... ja yrittavat soittaa kovempaa kuin kaikki muut!
Siella oli myos paljon katumyyjia, lapsista vanhuksiin, jotka kiersivat myymassa kaikenlaista tavaraa. Ostin vahan purukumia (tarkoituksella ylihintaan) yhdelta nuorelta naiselta jolla oli kaksi pienta lasta. En syo koskaan purkkaa, mutta voin antaa se paremmin tarvitseville tilaisuuden tullen.
Kirkon seinassa oli "seinalehti" mihin oli kirjoitettu protesteja vaalitulosta, aantenlaskentaa ja muita epaselvyyksia vastaan. Piti ottaa siita kuva, mutta se jai ja seuraavana paivana se oli jo poissa. Xalapan katedraalin luona (seuraava kohteemme, mihin saavuimme maanantai-iltapaivana 17/7) oli myos rauhallisia mielenosoituksia.
Lauantai-iltana olimme ulkona kavelylla, enimmakseen Zócalon lahistolla, koska emme olleet tutustuneet kaupunkiin viela. Sunnuntaina kavelimme Malecónia pitkin (siis satamassa rantakatua pitkin) ja kavimme kahvilla satamakahvilassa. Alkoi sataa kaatamalla! Sade ei nayttanyt loppuvan ollenkaan niin tulimme taksilla kotiin... mika oli virhe tietysti... se oli vain sellainen tyypillinen iltapaivakuuro. Hetki sitten aivan harmaa ja pilvinen taivas alkoi rakoilla ja aurinko tuli esiin. Tosiaan tavallista nailla leveysasteilla. Kyllahan minun pitaisi jo tietaa etta taalla saa vaihtelee paljon yhtena ja samana paivana. Jatkoimme kaupunkikierrosta, kavimme markkinoilla ja kahvilla vanhassa (vuodelta 1824) hienossa kahvilassa: el Gran Café de la Parroquía. Sen edeltajan perusti espanjalainen leipuri nimelta Don Pepé. Ihanaa kahvia ja espanjalainen perunamunakas aamiaiseksi oli muy rico! Ei tosiaan haveta yhtaan tilata espanjalaista ruokaa, kun olen syonyt huevos revueltos a la mexicana con frijoles (munakokkelia missa on sipulia tomaattia ja chilia plus papuja ja juustoa) aina kun vatsa vaan on kestanyt!
Zócalolla oli illalla tanssi- ja musiikkiesityksia (perinteisia meksikolaisia kansantansseja ja upeita kansallispukuja) ja me olimme tietysti myos siella katsomassa. Kivaa kun on niin paljon ihmisia liikkeella iltaisin, varsinkin Zócalolla, hyva kun sekaan sopii. Jos haluaa olla rauhallisessa paikassa niin kannattaa pysya sielta kaukana, koska siella on tosiaan paljon menoa ja metelia, marimba-musiikkia, mariacheja ja muita muusikkoja jotka soittavat ravintoloiden asiakkaille... ja yrittavat soittaa kovempaa kuin kaikki muut!
Siella oli myos paljon katumyyjia, lapsista vanhuksiin, jotka kiersivat myymassa kaikenlaista tavaraa. Ostin vahan purukumia (tarkoituksella ylihintaan) yhdelta nuorelta naiselta jolla oli kaksi pienta lasta. En syo koskaan purkkaa, mutta voin antaa se paremmin tarvitseville tilaisuuden tullen.
Kirkon seinassa oli "seinalehti" mihin oli kirjoitettu protesteja vaalitulosta, aantenlaskentaa ja muita epaselvyyksia vastaan. Piti ottaa siita kuva, mutta se jai ja seuraavana paivana se oli jo poissa. Xalapan katedraalin luona (seuraava kohteemme, mihin saavuimme maanantai-iltapaivana 17/7) oli myos rauhallisia mielenosoituksia.
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar